USA:n kiertomatka, New Mexiko 16.-18.10. ja New York 19.-22.10.

New Mexiko ja New York

Siirryimme Marja-Liisan Mercuryyn klo  9 ja otimme suunnan kohti New Mexikoa. Se oli  oikeastaan ainoa alkuperäiseen suunnitelmaamme tullut poikkeus koko matkallamme. Kaiken muun olimme navigoineet päähämme, tosin tuulten  suomin oikeuksin. Edessä oli noin 7 tunnin ajo ”tuhatta ja sataa” kohti meille uutta osavaltiota. Tämä matka oli Marja-Liisan suositus ja hän lähti mukaamme oppaaksi ja hyväksi seuraksi.


Denverin pilvenpiirtäjät ohitettiin kaukaa ja kovaa.


Siirryimme pikavauhtia yhden pysähdyksen taktiikalla New Mexikon vuoristoon. Sen jälkeen oli pakko pysähtyä muutaman kerran kuvaamaan uskomattoman upeita maisemia: preeriaa, kanjoneita, lumihuippuisia vuoria,… Samalla palautuivat mieleen poikasena luetut tarinat ja katsotut elokuvat, joissa seikkailivat apasshi-intiaanit, Buffalo Bill ym. monet sankarit. Täytynee katsoa uudelleen joitain elokuvia, kun on nyt käynyt niiden alkuperäispaikalla. Vaude!



Saavuimme lopulta Taos-nimiseen intiaanikaupunkiin, joka sijaitsee korkealla vuoristossa. Paikan erikoisuuksiin kuuluvat ”nimensä mukaisesti” mm. taotut rautaesineet. Tien varressa muutama km ennen Taosia on vaatimaton, mutta hehtaarin kokoinen myymälä, jossa myydään pääasiassa alueen asukkaidenn käsitöitä mielettömiä määriä. 



Marjatta ei voinut vastustaa kiusausta ostaa tuosta alla olevasta muurahaisarmeijasta paria kappaletta kotiinkin. Ei tarvinnut laittaa näitä eläimiä edes karanteeniin, joten nyt ne vartioivat meidän pihaamme.


Paitsi mielikuvitukselliset taotut esineet siellä myytiin myös mausteita ym. elintarvikkeita. Punaiset chilipippurikimput olivat alueen erikoisuus. Niitä roikkui joka puolella, sadoittain, ja koko ajan tuotiin autoilla lisää. Ostamamme 30-40 chilin muodostama kimppu tulee palvelemaan kotimme katossa pitkään, joulun mistelin oksan seuralaisena, tosin eri huoneessa 🙂 Marja-Liisa osti kuivattuja isoja kimppuja kuulemma parin vuoden käyttöä varten.



Halli oli todella suuri!


Ah niin tyypillistä meksikolaismeininkiä! Jatkuva siesta hällä on.

Ja uutta tulee…


Seuraavaksi siirryimme eräänlaiseen maailmanperintökohteeseen (?), lähistössä sijaitsevaan intiaanien savimajakylään. Siellä he asuvatkin edelleen ja elinkeino tulee pääsylipputuloista ja korujen ym. esineiden myynnistä. Olipa hieno kokemus pysähtyä katsomaan tuota kylää! Jälleen jotain erilaista vaikka afrikkalaiset kylät tulivatkin mieleen. Arkkitehtuurissa inkkarit tosin ovat omaa luokkaansa.


Serkukset


Kauniita uuneja pihoilla.

Isoäiti paistoi ja lapsenlapsi rahasti. Hyvvää leipää…


Jotenkin ne vaan ovat kauniita.



Yövyimme Taosin kylässä, kävelymatkan päässä Plazalta. Huoneemme olivat tilavat ja siistit. Perinteiseen amerikkalaiseen tapaan auton voi ajaa hotellin oven eteen, tottakai.



Kävimme naukkaamaassa margaritat ennen Meksikoon kuuluvan osavaltion kuppilassa, tietenkin. Sen jälkeen vähän tutustumista kaupunkiin aurongon laskun aikaan.


 Ja lopulta hyvälle illalliselle hotellimme ravintolaan, joka oli onneksi auki meitä varten.

Marja-Liisa on varsinainen intiaanifani. Hänen miehensä oli erittäin taitava tekemään intiaanien koriste-esineitä yms., joita M-L:n kodista löytyi runsaasti.

Santa Fe 17.-18.10.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa. Upeat maisemat vangitsivat katseemme ja pysähdyspaikkoja ilmaantui tämän tästä. Etenkin sola, jossa joki virtasi tien vieressä, jäi elävästi mieleen.


Ja tietysti RUSKA, joka hallitsi matkaamme Coloradosta alkaen. Liekö paras mahdollinen aika vierailla New Meksikossa? Ainakin Marja-Liisan kokemuksien mukaan ja hän on sentään konkarimatkailija tuolla alueella. Suattaapi olla, että hän on ollut intiaani entisessä elämässä? Sen verran ihastunut hän on tuohon kulttuuriin.



Vajaan 2 tunnin ajelun jälkeen nautiskelumme maisemista oli ohi ja saavuimme Santa Fe- nimiseen kaupunkiin. Tuo kaupunki vaikutti olevan perinteisen arkkitehtuurin museo. Rakennukset ovat edelleen kuin samasta savivuoresta veistettyjä: sama väri, sama muoto. Mikä hillitty, kaunis kokonaisuus!



Erityistä kaupungille oli, että siellä oli kymmeniä taidegallerioita. Loput kaupat taisivat olla jalokiviliikkeitä? Voi kuvitella, että upporikkaat amerikkalaiset ja turistit käyvät casino-keikkojensa lomansa tuhlaamassa voittorahansa ja muuten ansaitsemansa omaisuutensa Santa Fessä. Muutenkin näyttää siltä, että kaupunki elää turismilla. Lähistöllä on laskettelurinteitä, paikallista asutusta ei juuri ole. Sekin upea hotelli, jossa me yövyimme, oli osa timesharing- ketjua. Panimme merkille, että hotellin piha-alueella olevat autot olivat eripuolilta Yhdysvaltoja.


Kiertelimme loppupäivän kaupungin nähtävyyksiä katsellen. Pääroolin saivat kirkot ja taidegalleriat, joihin tutustuminen oli varsinainen taide-elämys. Harhauduimme myös erääseen jalokiviliikkeeseen, josta M-L löysi ”elämänsä sormuksen”: sai halvalla, alle puolen hinnan, mutta silti… Onnea löydön johdosta!


Tämän kirkon portaat olivat alkujaan kaiteettomat. On siinä ollut urkurilla mukava matka työmaalleen.



Pakkohan se oli käydä margaritalla, kun vierailee Meksikon entisillä seuduilla.

Kun aamu koitti, matkahalu voitti. Edessä 8 tunnin ajo sangen yksitoikkoista tietä. Menimme takaisin päätietä, joten 75 mailin nopeus tuli tutuksi.

Pysähdyimme varsin retrohenkisessä kuppilassa, joka oli entisöity ah-niin amerikkalaiseksi. Taas tuli TV-sarjat ja elokuvat mieleen.
Tämän sokeritoppavuoren jälkeen seurasi parin tunnin pysähdys outlet-kylässä.
Saavuimme Longmontiin sopivasti auringon laskun aikaan. Kiersimme Denverin ruuhkat maksullista kehätietä pitkin. Matka piteni, mutta aika lyheni. Tulipa samalla lentokenttäreittikin tutuksi aamua varten.


Ke 19.10. New Yorkiin

Herätys kello 3.45. Oli eron hetki. Emäntämme heräsi saattelemaan meidät ja oli aika sanoa hyvästit. Kiitos rakas serkku kaikesta siitä, mitä teit puolestamme! Olit suunnitellut meille todella upean kokonaisuuden, jossa pieni pala Yhdysvaltoja muuttui mielikuvista kokemukseksi. Sinä sait sen aikaan!

Pikkubussi hakee meidät Marja-Liisan toimeksiantamana oven edestä, siirtää  kokoontumispaikalle isompaan bussiin, joka jättää meidät Denverin uudelle lentokentälle 5.15. Laukut ripeästi ruumaan ja aamiaiselle loungeen. Frontier Airlines kuljettaa meidät New Yorkiin 3h 40 min kestäneellä, vajaat 100 euroa maksaneella lennolla. NY:ssa sataa ja tuulee. Kone laskeutuu pilvessä viimeisen reilun puolen tunnin ajan ja putkahtaa vastaa hieman ennen LaGuardian kenttää sieltä ulos. Onneksi koneissa on autopilotit!

Hyppäsimme bussiin, ajoimme metroasemalle ja siirryimme E-linjalla Jamaikan asemalle, jossa hotellimme sijaitsee. Valitsimme sen siksi, että siitä on hyvä yhteys paitsi Manhattanille myös JFK:n kentälle. AirTrain juna nimittäin lähtee muutaman minuutin kävelymatkan päästää Jamaica Quality Inn- hotellia. Ja hinta aamiaisineen tuossa 3-tähden siistissä hotellissa oli noin 80 euroa/yö eli puolet vastaavasta Manhattanilla sijaitsevan hotellin hinnasta. Merkittävä summa, kun öitä oli varattuna kolme. Valinta osoittautui hyväksi joka suhteessa. Ainoa kupru oli, että aamiainen tarjottiin kertakäyttöastioista pienessä kahviossa, vaikka olikin muuten odotustemme mukainen mannermainen aamiainen.
2,5 viikon ”täyttä laukkaa”-elämä oli vienyt veronsa, joten hankimme ”pariisilaisen illallisen” kuohuviineineen ja nautimme sen hotellihuoneessa halulla hartahalla. Nyt ei ollut minnekään kiire, joten relax! Iltaan mahtui mm. Facebookin  päivitystä kuvineen, sillä nyt wlan oli käytettävissämme koko ajan.

To 20.10.


Torstai oli toivoa täynnä, kun lähdimme Woodburyn Premium Outletiin tuhlaamaan säästöjä. Olimme ostaneet netistä liput (37 doll/nenä) ja ne saisi lunastaa Madam Toussatin vahakabinetin aulasta. Siirsimme itsemme Manhattanille E-metrolla. Oletusaika 42-kadulle oli n. 30 minuuttia, mutta jäimme nalkkiin jonnekin ”Eiran ja Eltsun väliin”, sillä rekkapalo syystä tai toisesta pysäytti junat ja matka-aika venyi vajaaksi tunniksi. Silti ennakoimme ehtivämme bussiin sillä aikaa oli vielä 20 min. Mutta eipäs…! Lippuluukulla oli ”amerikkalainen jono”, joihin olimme tällä reissulla tottuneet. Kello 10 bussi jätti meidät ja seuraava lähtisi 11.30. Päätimme kuitenkin käydä tarkistamassa paikan viereisestä bussiterminaalista. Jonossa oli muutama ihminen ja selvisi, että bussi lähtee heti, kun väkeä on riittävästi. Päätimme jäädä tarkkailemaan tilannetta ja kävikin niin, että vajaan puolen tunnin kuluttua olimme matkalla. Ymmärsimme toki, että on businesta kuljettaa väkeä mahdollisimman paljon.
Tunnin matkailun jälkeen saavuimme perille. Outlet-kylä osoittautui suurimmaksi mitä olemme maailmalla nähneet. Osoittautui oikeaksi strategiaksi vierailla vain ”tunnetuissa” liikkeissä sillä suurin osa merkeistä oli meille täyttä pimeyttä. Silti emme ehtineet käydä kaikissa mielenkiintoisissa putiikeissa. Samoilla tuotemerkeilläkin oli useita pisteitä, joten törmäsimme tämän tästä mielenkiintoisiin kohteisiin. Paljon tarttui mukaan, moni asia jäi jäljestä päin harmittamaan, kun ei heti ostanut mietittäessä sopiiko mukaan. Kokonaiskuva oli, että ”kyllä oli halapaa”. Yksi parhaimmaksi hankinnaksi osoittautui Bosen kuulokkeet EO2, sillä niistä oli iloa matkan aikana jo useamman kerran: äänentoisto on huippua ja ovatten keveät kantaa & pitää. Bose again! Palasimme reilun 6 tunnin shoppailun jälkeen kaupunkiin ja suuntasimme saman tien hotelliin ottamaan lasit kuohuviiniä. PS. Kuten myöhemminkin kirjoitan, ellei aikaa ole päivää shoppailuun kannattaa käydä Century21:ssä edesmenneiden WTC-tornien kulmalla.

Pe 21.10.

Aurinko porottaa, mutta syksy on saapunut kaupunkiin. Siirrymme J-metrolla Manhattanin eteläosaan. Hyvä valinta, sillä se kulki maan päällä lähes koko matkan, mm. sillan yli. Olimme jättäneet Staten Islandin lautan ”mennään, jos ehditään”-kohteeksi.



Lähtöpaikalla olikin yllättävän suuri terminaali, joka imaisee satoja matkustajia lauttaan.


Ilmainen lauttamatka Staten Island-saarelle kesti 25 min. Se matkaa kannatti tehdä, sillä näkymä Manhattanille ja Vapauden patsaan ohitus olivat näkemisen arvoisia. Itse saari on nukkumalähiö ja yliopistoalue. Pyörähdimme saarella ja hyppäsimme seuraavaan lauttaa ja palasimme Manhattanille.

Kävimme vielä Century21-tavaratalossa tekemässä viimeiset ostokset. On myönnettävä, että tuo valtaisan kokoinen lukuisia merkkivaatteita halvalla myyvä tavaratalo on hyvä vaihtoehto outletille, sillä hinnat kilpailevat merkkiliikkeiden outletien kanssa. Moni huippuedullinen tavara jäi ostamatta sen vuoksi, että tila laukuissa oli uhattuna. Kannattaa todellakin tulla tyhjien laukkujen kanssa NY:iin!


Nämä ruokataulut eräässä kahvilassa lähellä Century21:stä oliva todella hauska oivallus.



Seuraavaksi suuntasimme museoon. Päätimme hyödyntää perjantai-illan alennukset ja säästää hieman matkarahoja.


Vastoin kirjojen antamaa tietoa Guggenheimin museoon ei pääsekään maksutta sisään perjantai-iltaisin vaan lauantaina.


Koska Metropolitan of Art oli lähettyvillä siirryimme sinne. Pääsymaksuna he suosittelevat 25 dollaria, mutta jokainen saa pulittaa lipusta haluamansa summan.  Museo oli valtavan kokoinen. Oli pakko pyörähtää läpi kuuluisat eurooppalaiset taiteilijat vaikka heidän töitään olemme ihailleet monissa museoissa. Aina sitä muutamia sielun syövereihin kuvina piirtyneitä maalauksia tulee vastaan, joten kannattihan se vaikka ähky tulikin laajasta tarjonnasta johtuen.


Ehkä positiivisimman yllätyksen tarjosikin modernimpi taide, josta löytyi mieluisaa katsottavaa.



Tottahan suomalaisen itsetuntoa nosti myös se, että ainoina kansakuntamme edustajina viime vuosisadan merkkidesign-tuotteiden joukkoon oli hyväksytty Alvar Aallon tuoli ja Eero Saarisen tulppaanituoli. Ihmetystä aiheutti, että Saarinen oli mainittu amerikkalaiseksi! Taisi heppu saada kansalaisuuden, kun suunnitteli mm. terminaalin JFK:n lentokentälle?


Hienoa tunnelmaa II  kerroksen ravintolaan loihti jousi- ja pianotrio, joka tällä kertaa piti huolen joka perjantaisesta (16.30-20) elävän musiikin nautinnosta. Museon ”kirjo” ja esineiden määrä on niin valtava, että yhdellä kertaa siitä ei pysty/jaksa katsoa kuin osan. Kannattaa käydä!
Osin väsymyksestä johtuen tyydyimme vajaan 3 tunnin kiertelyyn. Jälleen kerran sai havaita, että hidas siirtyminen taululta toiselle on paljon rasittavampaa kuin reipas kävely. Jatkoimme matkaa intialaisravintolaa etsien ja löytyihän sellainen lopulta. Argo-niminen paikka oli viihtyisä, mutta ruoka pettymys. Olimme tottuneet tälläkin reissulla niin hyviin ravintoihin, että tavallinen ei riitä:-). Sitten E-junaan ja nukkumaan. vanhukset eivät jaksa kovin paljoa. Spotifyn tarjoaman musiikin kuuntelu uudesta kaiuttimesta oli hyvä päätös hyvälle päivälle.

PS. Katselin päivän lehtiä netistä ja havaitsin, että presidenttimme Tarja oli ollut yhtä aikaa Wall Streetillä soittelemassa Nasdaqin kelloa sen merkiksi, että pörssipäivä päättyi. Näyttää olevan, että mitä isot edellä sitä pienet perässä! Vävy-Mikko oli mukana samoissa puuhissa viime heinäkuussa, kun Innofactor sai tuon suuren kunnian tehtäväkseen.

La 22.10.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme ja punnitsimme laukkumme. Todettuamme, että painoraja ei ole ummessa, mutta tila on, kävimme pienen ostoskierroksen lähialueen kaupoissa. Maailman tungettelevimmat taksien tarjoajat jatkoivat ”taksi”- huuteluitaan lähes aggressiiviseen malliin kulkiessamme metroaseman ohi. Löysimme tarvitsemamme pikkutavarat ja palasiimme laukkuja hakemaan, Olimme illalla ladanneet metrokortteihin sen verran rahaa, että pääsimme 5 dollarin kuljetuksilla AirTrainilla lentokentälle. Koska olimme varanneet hotellin ihan aseman vierestä, siirtyminen kentälle oli nopea toimitus. Jamaican alueen asema on hyvin uusi ja samanlainen ilme on JFK:n kentälläkin.



AT kulkee terminaalista toiseen molempiin suuntiin ja yhteydet pelaavat loistavasti. Emme viitsineet lähteä enää iltapäivää viettämään Manhattanille, joten olimme kentällä hyvissä ajoin. Pettymys oli, että terminaalissa  8 ei ole Priority Passia hyväksyvää loungea  eikä muihin pääse turvatarkastuksen läpi ellei oma kone lähde sieltä. Niinpä istumme nyt kirjoittelemassa ja lukemassa sillä aikaa on. No, tulipa tämäkin päiväkirjoitetuksi. Kolmeen viikkoon on mahtunut niin paljon kaikenlaista, ettei ole malttanut ryhtyä näin  vastenmieliseen puuhaan 🙂

Koneemme lensi tällä kertaa Brysselin kautta. Koti-Suomeen se saapui su 23.10 klo 15.15. Antti oli luvannut olla vastassa ja sitten olivatkin Rasmuksen 10-vuotissynttärit jälkijunassa. Ihanaa palata kotiin yli 3 viikon korpivaelluksen jälkeen. Reissu oli kaikin puolin onnistunut, josta kiitos sukulaisille ja ystäville sekä tietysti maailman parhaalle matkakumppanille, Marjatalle!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *