TANSANIA 2015: Iringa, Ruaha, Lazy Lagoon

HUOMAA, ETTÄ OLEN PALOITELLUT TÄMÄN PITKÄN KERTOMUKSEN KOLMEEN OSAAN KÄYTETTÄVYYDEN HELPOTTAMISEKSI. NE LÖYTYVÄT OMINA KOKONAISUUKSINA TOISTAISEKSI UUSIMPIEN TEKSTIEN JOUKOSTA (marraskuu 2016).

Tämä oli kolmas matkamme Tansaniaan. Afrikan vetovoimaa on vaikea vastustaa. Näistä matkakertomuksista selviää, miten reissumme onnistui, mitä kaikkea koimme ja miksi palaamme Tansaniaan kerta toisensa jälkeen. Mielenkiintoista nojatuolimatkaa!

Matkalla Tansanian Mufindiin marraskuussa 2015

Iringa ja Ruahan kansallispuisto

Ruahan kansallispuisto on Paratiisi, jonne palasimme jo kolmatta kertaa. Uskomaton paikka, jota turismi ei ole päässyt pilaamaan. Kuvat puhukoon puolestaan.

Ruahan kansallispuisto ja Iringa

Ruahan kansallispuiston lodget ovat viehättävyydessään parhaita majoituspaikkoja missä olemme olleet. Kuvat kertovat tarinaamme ja selvitttävät, miksi jo kolmatta kertaa Ruahassa.

Dar es Salaam ja Lazy Lagoon

Jos haluaa irtautua nauttimaan maanpäällisestä paratiisista, Lazy Lagoon on oikea paikka. Ei niin halpaa, eikä luksusta, mutta elämystä sitäkin enemmän.

Ellet ole vielä käynyt tykkäämässä Facebook-sivustoa “Appa matkustaa”, tee se nyt. Saat tuoreeltaan tiedon uusista matkakertomuksista.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *