Islanti-trilogian 3. osa: pohjoisrannikkoa ihailemassa

Kolmas Islannin matkapäivämme 16.6.2017 alkoi Reyðarfjörðurin vuonolta. Päivä valkeni sateisena, mikä ei ollut hyvä juttu maisemien katselun kannalta. Ohitimme Egilsstaðirin kaupungin pysähtymättä, sillä näimme jo sielujemme silmiin piirtyneet  päivän pääkohteet Hveririn kiehuvat lähteet, Myvatenin järvialueen, Godafossin putouksen ja kotikaupunkimme Lahden kauniin vuonon rannalla sijaitsevan, lumihuippuisten vuorten ympäröimän ystävyyskaupungin Akureyrin. Matkaa oli yllin kyllin taivallettavana yhdelle päivälle eikä majapaikastakaan ollut vielä tietoa. Tämä matkakertomus paljastaa mitkä kohteen tekivät vaikutuksen pariskunnalle, joka viettää ansaittua #eläkeläiselämää. Edessä oli yli 500 km ajo.

Paremman sään aikaan matkamme alkuosuus olisi lumonnut kauneudellaan meidät alppeja rakastavat eläkeläiset, mutta nyt satoi koko ajan. Tämä Islannille tavanomainen luonnonilmiö ei nostanut mielialaa, etenkin kun aamiainenkin oli jäänyt niukaksi Airbnb-majoituksessamme. Emme olleet halukkaita istumaan vieraan pariskunnan aamiaispöytään, vaikka rouva olisi sellaista mielellään laittanutkin, toki ei-niin-edullista-korvausta-vastaan.

Sateesta johtuen kuvatkin tallentuivat vain muistikuviksi. Harmillista sikäli, että tuo reilun 100 km osuus muistutti vahvasti Sveitsiä ja Norjaa lumihuippuisine vuorineen ja vuoristopuroineen. Reitillä olisi ollut paljon kuvauksellisia kohteita, mutta kuka sitä sateessa alkaa kuvailemaan. Urakoimme kohti Hveririn kuumia lähteitä kokeaksemme onko se niin yököttävä paikka, mitä olimme lukeneet muiden matkakertomuksista.

Paradoksaalinen Hverir – kaunis, haiseva nähtävyys, jota ei kannata ohittaa

Olimme nähneet kauniita kuvia Hveririn kuumista lähteistä. Kaikeksi onneksi aurinkokin päätti tulla juuri näkyviin, joten eikun kokemaan omin aistein tuo ihmeellinen paikka.

Päästyämme Hveririn parkkipaikalle “aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä”. Vedimme sadeviitat ensimmäisen ja viimeisen kerran päällemme. Olimme käyttäneet niitä kerran Lapin vaelluksemme aikana ja unohtaneet, että musta väri ei tarkoita automaattisesti sitä, että se on miehen viitta eikä punainen naisen. No, kun viitat oli vedetty päälle, niillä mentiin.

Kun olimme kävelleet 100 metriä ja ohittaneet ensimmäiset kuumat lähteet, jotka suhisivat höyryjunan tavoin, palautuivat paitsi asuminen kasarmilla rautatieaseman vieressä, 1960-luvun kemian tunnit mieleen erittäin vahvasti. Muistan, kuinka koko Ylivieskan yhteiskoulun alakerta ruokalan vieressä haisi mädänneelle kanamunalle. Se oli varma merkki siitä, että Ritvas-Anna oli taas esitellyt oppilaille miten rikkivetyä tehdään ja mille se haisee. Ei maistunut ruoka kovin hyvälle noina päivinä ei!

Keltainen alkuaine rikki (S) on mauton ja hajuton, mutta yhdistettynä vetyyn muodostaa rikkivetyä, vaarallista kaasua, jonka haju muistuttaa mädän kananmunan hajua. Yäk!

Lähdimme rohkeasti kävelemään haisevalle kentälle. Kauniit värit voittivat järjen. Likaantuivathan siinä kengätkin jonkin verran, sillä sade oli jättänyt jälkensä maaperään.

On pakko tunnustaa, että olihan se aivan hirveä kierros. Kun kävelimme tuulen alapuolella ja jouduimme kohtaamaan haisevan rikkivetypilven, yökötys oli lähellä. Näköaisti voitti tällä kertaa hajuaistin ja teimme rohkeasti (ja nopeasti) pienen kierroksen. Kuviakin pystyi ottamaan, kun ei seissyt pahimmassa hajupilvessä. Kaikesta huolimatta tuo kierros kannattaa tehdä. Haju ei unohdu varmaan koskaan ja se tulee aisteihin kuvia, saati sitten videoita, katsottaessa. Kokemusta/elämystä rikkaampana esittelemme ylpeänä näitä kuvia 🙂

Parkkipaikalle päästyämme oli etsittävä jostain ruohikkoa, jotta saisi pyyhityksi pahimmat savet kengistä. Matka saattoi jatkua.

Ajettuamme pari kilometriä, autossa leijui edelleen se sama haju, jota olimme lähes yrjönneet. Näinköhän siitä ei pääse eroon. Totuus paljastui sitten vähän ajan kuluttua: olimme alueella, jolle se oli luonteen omaista. Osaamme vain kuvitella kuinka paljon lähiseudulla sijaitsevilla asuinalueilla haisee samainen rikkivedyn haju ja miltä tuntuu työskennellä tehtaassa, joka oli tuolla alueella.

Käännyimme tietä vasemmalle käydäksemme katsomassa tienvarrella olevan kyltin innoittamana Grjotagja-kylpypaikan.

Tämä aikoinaan suosittu uimapaikka on nykyään kiellettyjen joukossa vaikka lämpötila onkin laskenut siedettäväksi käytyään välillä lähes 60 asteessa, kuten yllä olevassa taulussa kerrotaan.

Täältä myös löytyi repeämä. Liekö samaa railoa kuin 1. osassa esittelemämme Pingvellirin halkeamat?

Edellisessä matkakertomuksessani heitin, että lupiinin tulisi olla Islannin kansalliskukka, mutta ilman muuta tämä lapinvuokko on parempi vaihtoehto 🙂 Pitäköön siis siitä kiinni.

Myvatn – nimensä mukainen itikkapaikka

Myvatn on 37 neliökilometrin laajuinen järvi, jota monet artikkelit ja blogikirjoitukset hehkuttavat. Tuon lintubongaajien paratiisin keskisyvyys on ainoastaan 2,5 metriä. Odotukset olivat siis korkealla lähestyessämme sitä haisevan alueen jälkeen. Jostain syystä emme lyhyen kokemuksemme jälkeen ymmärrä, miksi ihmiset haluavat viettää lomansa siellä ja yöpyä pitkiäkin aikoja. Onko kyse samasta asiasta kuin Lapin lumossa? Muut saavat selittää…

 

Etualalla “sääskijärven” eli Myvatn-järven erikoisen näköistä kuumaisemamaista rantaviivaa ihmeellisine onkaloineen. Tällä parkkipaikalla Marjatta poistui autosta sen verran, että otti pari kuvaa 🙂 Sen vuoksi minäkin ihailin “erialaista” järvimaisemaa sen aikaa, että vakuutuin yhdestä asiasta: Tuolla en tule viettämään lomaani! Kaunistahan siellä on, mutta niitä itikoita oli minullekin aivan liikaa.

Järven itäpuolella vajaa 1 km kaunista, mutkittelevaa laavamuodostelmien välissä kulkevaa sivutietä ajaen päätyi ravintolaan, jonka vieressä oli jokin nähtävyyspuisto. Mukavan näköinen kävelypaikka, jota katselimme mäen päältä. Vaikka siellä riitti kulkijoita, meidän matkan tuli jatkua, sillä olimme vasta päiväurakan puolivälissä.

Kiersimme laajahkon järven pohjoisen kautta auton ikkunasta maisemia ihaillen. Matkamme kohti länttä jatkua… Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen vasemmalla kohisi jälleen valtaisa koski, jota oli pakko käydä ihailemassa.

Pakko myöntää, että noita vaikuttavan näköisiä putouksia Islannissa riittää. Sitten oli edessä ajelu vuoristossa.

Ajettuamme puoli tuntia siintyi maisemaan kotikaupunkimme Lahden ystävyyskaupunki, noin 17000 asukkaan kaunis Akureyri. Kyllä on kaupunki tehty kauniille paikalle! 

Jostain syystä eivät paukut riittäneet Akureyrin tarkempaa syynäämiseen. Valopilkkuna hokasimme, että liikennevaloissa punaiset valot olivat sydämen muotoisia. Loistava oivallus, joka sai pakkopysähdetyt matkaajat hyvälle mielelle. Siinä olisi ihmetellyt pari sekuntia 🙂 kauemminkin. Voisimme ottaa mallia!

Jatkoimme eteenpäin kauniiden lumihuippuisten vuorten si.ivittäen matkaamme mukavasti. Ei tullut aika pitkäksi vaikka väsy alkoikin jo painaa.

Olimme varanneet netistä yöpaikan, mutta sitä ennen kävimme päivällisellä kauniissa Hvammstangin kalastajakylässä.

Tarkan euron matkalaiset olivat kovasti mielissään löytäessään seuraavan vuonon eteläpäästä hotellihuoneen aamiaisella 90 euron hintaan. Jos varaat huoneen North Star Hotel Stadarflotista, seuraa sähköpostiasi! Sinne ilmenee varauksen jälkeen yllä kuvattu ilmoitus, jossa on ohje avaimen saamiseksi. Emme älynneet odottaa sitä, joten tarvitsimme muiden hotellivieraiden apua älytäksemme katsoa sähköpostia. Kun avain oli käsissä ja huone saatu, loppu sujuikin helposti päinvastoin kuin lukuisilla muilla, jotka kertovat uskomattomia tarinoita kirjautumisprosessista esim. Hotels.comin sivuilla. Älä lankea vipuun ja yritä soittaa varauskeskukseen hotellin aulasta ohjeistuksen mukaisesti! Ei siellä kukaan koskaan vastaa!

Kun aamu koitti, olimme valmiit jatkamaan matkaa hyvillä mielin matkaa hyvin nukutun yön ja hyvän aamiaisen jälkeen. Ehdottomasti voimme suositella tuota hotellia hinta-laatusuhteensa vuoksi!

Koska näistä matkakertomuksista näyttää tulevan turhankin pitkiä valtavan aineistomme vuoksi, teen vielä erillisen bonus-kertomuksen, joka keskittyy viimeiseen ajopäiväämme ja Reykjavikiin. Kyllä Islanti on sen ansainnut 🙂

Aiemmat matkakertomuksen tältä matkaltamme löytyvät näistä linkeistä:

http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/islanti-todellinen-satujen-saari-trilogian-osa-1-golden-circle/

Islanti – todellinen satujen saari trilogian osa 1: Golden Circle

 

http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/islanti-trilogian-2-osa-etelarannikko-lumoaa-kauneudellaan/

 

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *