Islanti-trilogian 2. osa: Etelärannikko lumoaa kauneudellaan

Tämä Islannin kiertueemme toinen osa keskittyy kuvaamaan kokemuksiamme etelärannikolla. Ajoimme päivän aikana yli 600 km ja näimme ainutlaatuisen kauniita paikkoja. Aloitimme elämyspäivämme käymällä Skogafossin putouksella, jatkoimme ihailemaan Reynisfjaran kobolttikalliota ja mustaa laavakivirantaa, lumouduimme sammalten peittämistä laavakivi- ja lupiinipelloista. Upean päivän kohokohta odotti 6 tunnin ajon jälkeen, kun löysimme itsemme ihailemasta Jökulsárlónin jäätikkölaguunia, joka lumosi meidät täydellisesti. Jaksoimme vielä painaa kaasujalkaa sen verran, että löysimme Airbnb-majapaikkamme yli 600 km ajomatkan jälkeen. Tämä on kertomus ikimuistoisesta ajelusta, jonka matkimista suosittelemme kaikille Islannin kävijöille.

Aloitimme toisen matkapäivämme aamun hyvällä aamiaisella Hellassa hotelli Kanslarinissa. Odotimme malttamattomina, että pääsisimme tien päälle ja menimme hyvissä ajoin ennen klo 8:aa ravintolasaliin. Onneksi aamiaista oli jo tarjolla, joten olimme matkalla jo klo 8.30.  Alla olevassa kartassa näkyvät upea Skogafoss-putous ja mustan hiekan must-paikka Reynisfjara.

Islannin vaihtelevan kaunis luonto vangitsi tarkkaavaisuutemme. Vasemmalla siintävät vuoret ja oikealla ajoittain näkyviin tullut meri olivat hyvä kombinaatio.

Suuren vaikutuksen meihin tekivät, yllätys yllätys, lupiinipellot. Niitä oli kaikkialla, jatkuvasti. Kaikki samaa väriä päinvastoin kuin Suomessa. Että osasi tuo Rentun Ruusun serkku olla kaunista katsottavaa. Sietäisi olla Islannin kansalliskukka, mutta ei ole.

Jonkin aja kuluttua alkoi vasemmalla näkyä jyrkkiä vuorenrinteitä ja ensimmäiset putoukset. Niitä oli lopulta todella monia. Ensimmäisen päänähtävyyksistä. Seljalandfossin

ohitimme lähes varkain, mutta seuraavaan tartuimme jo kaksin käsin.

Skogafoss – etelärannikon putoushelmi

Poikkesimme lähellä tietä olevalle Skogafossin putoukselle todetaksemme, että olipa jälleen upeaa päästä todistamaan luonnon voimaa ja kauneutta.

Putouksen edessä oli pieni leirintäalue, jossa oli kymmenkunta autoa telttoineen. Vieressä oli myös suurehko hotelli.

Olin jostain blogikirjoituksesta lukenut, ettei oikealla kulkevaa polkua pitkin kannata nousta putouksen yläpuolelle. Ei ole kuulemma vaivan väärtti. Meillä oli sen verran kova tavoite (yli 600 km), ettei tunnin (?) patikointi käynyt pienessä mielessäkään.

Tyydyimme kävelemään putouksen juurelle todetaksemme, että saimme pientä “sadetta” kasvoillemme koko ajan. Seurasimme sivusta, miten häämatkalaiset (?) kuvasivat itseään aikalaukaistavan kameran avulla. Hauskaa tuntui olevan.

Ihailtuamme aikamme tuota valtavaa näkyä, jatkoimme matkaa läpi sadunomaisten, alati muuntuvien maisemien. Oi miten karun kaunis on tuo maa Rentun ruusuineen ja vuorineen!

Reynisfjaran musta rannikko ja oudot kalliot

Hieman ennen kuin tulimme alueen suurimpaan kaupunkiin Vikiin, näyttäytyi tienviitta, josta käännyimme osin siksi, että autoja kulki tuota pienempää tietä jatkuvana virtana. Jotain siellä täytyi olla. Kävi ilmi, että olimme tulleet Reynisfjaralle, joka on Islannin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Sää ei ollut paras mahdollinen pysäköidessämme Yariksemme alueen pysäköintipaikalle. Kävelimme pari sataa metriä kohti mustaa rantaa ja huomasimme, että olimme tulleet juuri oikeaan paikkaan. Tuo ranta erikoisine kallioineen kuuluu Islannin must-paikkoinin!

Suomessa on liuskekiviä. Olisivatko nämä basalttikivimuodostelmat sitten liuskekallioita? Emme ole törmänneet vastaavaan ilmiöön missään muualla.

Jotain lumoavan kaunista oli tuossa laavakivien muovaamassa rannikossa kallioluolineen. Tässä paikassa on vaarassa joutua aaltojen kastelemaksi, sillä ne levittäytyvät yllättävän pitkälle ainakin tuulisena päivänä. Onkohan Islannissa muuta kuin tuulisia päiviä? Kas, siinä pulma! Oli miten oli, tuossa luolassa kannattaa seurata aaltojen leikkejä, ellei halua joutua niiden kastelemaksi.

Reynisfjaran rantakalliot olivat huikea nähtävyys. Liekö Sibeliusmonumentin tekijä Eila Hiltunen hakenut innoitusta ja ideoita tuolta rannalta? Sen verran yhtäläisyyksiä niissä on, että pani miettimään se.

Rannalla tuuli kovasti, mutta se ei estänyt lähinnä aasialaisten mieliharrastusta, kirkumista, nauramista ja rantaleikkejä. Pieni sadekaan ei heitä lannistanut hauskan pidosta ja elämän ilon näyttämisestä.

Sammaloituneet laavakivet 

Toisen matkapäivämme pääkohde oli paljon kehuttu ja ylistetty jäätikkölaguuni Gletsher See. Ohitimme Vikin kaupungin pikaista kaupassa käyntiä ja tankkausta lukuunottamatta. Matkaa oli vielä n. 200 km, joten paljon ei ollut aikaa pysähdellä.

Matkan varrella oli kuitenkin sen verran erikoista nähtävää, että oli pakko pysähtyä ihmettelemään noita eriskummallisen näköisiä kivipeltoja. Kävi ilmi, että ne olivat sammaloituneita laavakiviä.

 

Törmäsimme matkan varrella hauskaan yksityiskohtaan. Eräällä levähdyspaikalla oli sen verran paljon irrallisia laavakivilohkareita, että turistit olivat rakentaneet niistä kekoja. Voi vain kuvitella, kuinka monta autolastillista niitä on käynyt vuosien saatossa rakentamassa.

Kotikaupungissamme Lahdessa eräs kaveri rakenteli kivistä vastaavia muodostelmia/taideteoksia loppukesällä 2016 Vesijärven rantaan satamassa. Hieno ele, jonka toivoisi toistuvan. Niitä oli siellä ehkä jopa 100 rakennelmaa pitkin rantaa. Harmittavasti ne olivat hävinneet sieltä talven aikana.

Sorry vaan, mutta lupiinit valloittivat meidät totaalisesti. Niitä piti pysähtyä ihmettelemään ja kuvaamaan tämän tästä. Outoja olemme me!

Jökulsàrlónin jäätikkölaguuni – huikea kokemus

Kello oli jo kääntynyt iltapäivän puolelle, kun vasemmalla alkoi siintää Vatnajökull-jäätikkö.

Skeidararsandurin alueella tapahtui vuonna 1996 maanjäristys, jonka seurauksena valtava tulva laittoi maisemaa uusiksi. Mm. kuvassa näkyvä siltä vääntyi korkkiruuviksi hetkessä, kun valtavat vesimassat näyttivät voimansa.

Vatnajökullin jäätikkö tuli lähemmäksi ja lähemmäksi matkaajia. Kohta oli aika tehdä ensimmäinen kuvauskävely ihmettelemään valtavia jäätiköstä irronneita lohkareita. Ja tämä kaikki oli vasta esimakua tulevasta.

Pysäytimme automme pienelle levähdyspaikalle ja laitoimme kävelyvaihteen päälle. Nousimme pienen kukkulan päälle, jonka takaa avautui lumoava näkymä. Kannatti ajella satoja kilometrejä pelkästään sen vuoksi. Että luonto osaa olla kaunista!

Ainakaan meidät käytössämme olleet iPadin ja Lumian kamerat eivät pysty tekemään oikeutta sille näylle, jonka kohtasimme. Meillä meni puoli tuntia rettekästi ihaillessamme lumoavan kaunista ja väristä maisemaa. Jökulsárlónin laguunilla risteili pieni laiva kuljettaen turisteja jäälauttojen väleissä. Meille riitti ihailu etäänpää.

Osa pienemmistä jäälautoista lähtee liikenteeseen sula(utu)en lopulta mereen. Ne saivat aikuisetkin heittäytymään lapsenmielisiksi ja kokeilemaan rajojaan hyppimällä lauttojen päällä. Miksipä ei?

Tuossa yllä olevassa linkissä on vielä videon pätkä unohtumattoman kauniista jäätiköstä.

Olimme niin kauniiden näkymien kyllästämiä ja osin jo väsyneitäkin pitkän ajomatkan rasituksista, että loppupätkä matkasta meni vain muistikuvia tallentaen. Liekö väsy syynä, että aloimme turtua maisemille vai heikkenivätkö ne? Kannattaa käydä itse toteamassa. Minä en muista 🙂

Matkamme pisin päivämatka päättyi muutaman kilometrin tunneliajeluun, jonka toisessa päässä odotti yksi rannikon kauniista vuonoista. Olimme saapuneet Reyðarfjörðurin pikkukaupunkiin, jossa odotti seuraava majapaikkamme, Airbnb-majoitus. 

Majapaikkamme oli venetzuelalaislähtöisen Marcelan pieni omakotitalo kaupungin keskustassa. Saimme käyttöömme siistin huoneen, josta oli mukava näkymä vuonolle ja vuoristoon. Tämä oli toinen kokemuksemme Airbnb-systeemistä ja ehkä viimeinen. Vaikka rouva oli ystävällinen, huone siisti yms., jäi meille vaikutelma, että toisen nurkissa eläminen ei ole meidän juttumme. Eläkeläiset haluavat omaa rauhaa vaikka vähän isommilla kuluilla. Majoituspaikassa ei ollut mitään vikaa, kuumia juomia sai keitellä huoneessa, illallista ja aamiaistakin olisi ollut tarjolla lisämaksua vastaan. Silti,… Maksoimme tuosta sinällään hyvästä valinnasta 125 euroa eikä aamiainen sisältynyt hintaan. Elämä on aika kallista Islannissa.

Heräsimme tapamme mukaan aamulla aikaisin ja ennen kello kahdeksaa olimme jo matkalla kohti upeita vuoria. Niistä voitte lukea hieman myöhemmin, kun saan tekstin ja kuvat kohtaamaan toisensa.

Islanti-trilogian 1. osa löytyy tästä alla olevasta linkistä.

Islanti – todellinen satujen saari trilogian osa 1: Golden Circle

Ja kolmas kertomus löytyy täältä:

http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/islanti-trilogian-3-osa-pohjoisrannikko/

 

 

 

27 total views, 1 views today

Comments

  1. Katariina says:

    Upeina näyttävät maisemat jatkuneen myös Golden Circlen jälkeen. Tuo jäätikkö on kyllä mahtava. Minua miellytti myös nuo kuvat lupiinipelloista, joiden takana nousevat lumihuippuistet vuoret 🙂 Joskus täytyy kyllä itsekin tehdä pidempi reissu Islantiin ja kiertää koko saari, sillä Reykjavik ja Golden Circle antavat selkeästi vain ensimakua kaikesta upeasta. Saaren hintataso kyllä kauhistuttaa, joten pitää ehkä jäädä odottamaan, josko kruunun kurssi taas jossain kohtaa ottaisi edes pienen laskusuunnan.

    1. leppilampi says:

      Kannattaa todella laittaa tulevaisuuden tavoitteeksi kiertää koko saari. Tämä meidän yli 1600 km ajomatka onnistui kohtuullisen hyvin 4 päivässä, mutta jäähän siinä joitain mielenkiintoisia juttuja kokematta, pakostakin. 1-2 päivää lisää helpottaisi ja onhan saarella länsiosakin, joka jäi nyt meiltä väliin ajan puutteen vuoksi. Luehan vielä seuraava postauskin, joka ilmestyy sinne muutaman päivän sisällä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *