Islanti – todellinen satujen saari trilogian osa 1: Golden Circle

Kesäkuussa 2017 koitti se hetki, että saimme kokea Islannin, jota satujen saareksi kutsutaan. Laskimme, että 4 päivässä ehtisi saada tuntuman ja nähdä oleellisen. Kun lennot oli varattu ja auto vuokrattu, aloimme tutustua tarkemmin maahan lähinnä eri blogikirjoitusten avulla. Niitä tavatessa alkoi tulla tunne, että yritämmekö haukata liian paljon liian lyhyessä ajassa. Yksi öistä oli varattu koilliskulmalta, joten pakkohan se oli kiertää koko saari alkuperäisen suunnitelman mukaan, sillä rahaa ei siitä saisi takaisin. Ja Islannissa on tunnetusti kallista, muukin kuin yöpyminen.

Tämä on 1. osa trilogiasta, joka vie lukijat tuonne Game of Thronesin ja muiden satujen ympäristöön. Lukupaketti kertoo erittäin subjektiivisesti onko satuilu satua. Tervetuloa kokemaan #eläkeläiselämää, josta nuoremmatkin saavat varmuudella hyviä vinkkejä. Ajoimme  14.6.2017 aamulla aamiaiselle Helsinki-Vantaan lentokentän loungeen. Finnairin kone lähti klo 8 maissa ja oli lähes samaan aikaan Islannissa reilun kolmen tunnin lennon jälkeen.

Olimme maksaneet lennoista noin 200 eu/kärsäpari. Otimme Keflavikin lentokentällä selvää, missä autovuokraamomme sijaitsee. Kävi ilmi, että se ja muutamat muut ovat ulosmenon kohdalla vajaan puolen kilometrin kävelymatkan päässä. Ennen autoon siirtymistä tarkistimme vielä tullin jälkeen (kyllä!) sijaitsevasta suuresta taxfree-myymälästä, mitä kannattaa ostaa 4 päivän ajomatkaa ym. varten. Sanovatten, että kannattaa ostaa esim. oluet ym. alkoholijuomat siitä, jos sellaisia tarvitsee. Ja voimme suositella tuota vaihtoehtoa, sillä saarella kaikki maksaa normaalia enemmän.

Olimme vuokranneet auton Firefly-vuokraamosta Holiday Carsin kautta. Pulitimme 4 vrk:n vuokrasta 232 eu. Saimme allemme pari vuotta vanhan Toyota Yariksen, joka ei ollut mikään voiman pesä, mutta riitti silti mainiosti tarpeisiimme. Vaikka meillä oli omavastuun poistava vakuutus (kuten aina!), kiersimme tarkkaan auton ympäri ja lisäsimme tarkistuslappuun vielä pari merkintää entuudestaan olevien lukuisten pikkukolhujen jatkoksi. Tuo kannattaa tehdä etenkin, jos ei ole hankkinut täydellistä vakuutusta.

Nappasin seinällä olevasta kartasta kuvan, jotta saisimme vähän kokonaiskuvaa siitä mitä tuleman pitää. Onneksi saimme myös vuokrafirmasta kartan, sillä sille oli käyttöä.

Olimme suunnitelleet ohjelmamme niin, että meillä on koko päivä aikaa kierrellä Golden Circle -reittiä eli katsella Islannin ehkä tunnetuimmat paikat eli Thingvellir, Geysir, Gullfoss ja Segret Lagoon. Köröttelimme 90 km tuntinopeutta päätietä, ohitimme Reykjavikin ja menimme suoraan asiaan.

Ensimmäiset katseltavat maisemat tulivat melko pian lähtiessämme kohti sisämaata. Jotenkin tuli mieleen, että voisimme olla Suomen Lapissa.

Vähitellen vuoret alkoivat siintää taustalla ja ensimmäiset lupiinikentät lumota näköaistejamme.

Thingvellir – mannerlaattojen kohtaamispaikka

Islannin tunnetuin historiallinen kohde on Thingvellir, jossa perustettiin maailman vanhin, edelleen toiminnassa oleva parlamentti Islannin Althingi. Tuolla paikalla kohtaavat mannerlaatat ja se tekee siitä kaikesta niin erikoisen, että islantilaiset päättivät vaeltaa sinne kerran vuodessa päättämään maan asioista 900-luvulta alkaen. Samaisessa paikassa julistettin Islanti itsenäiseksi xxx

Tämä alue oli ainoa maksullinen pysäköintipaikka kohtaamistamme paikoista. Portilla myytiin noin 5 euron parkkimaksulappuja, joilla olisi saanut viettää paikalla koko päivän. Meille riitti kuitenkin reilu tunti 🙂

Mannerlaattojen kohtaamispisteestä aukeaa hienot näkymät. Taustalla juomakelpoinen järvi, jossa suuri matkailuvaltti ovat snorklausreissut. Suattaap nähdä syvälle siellä?

Oli jotain merkittävää kuljeskella tuolla historian havinaa täynnä olevalla paikalla. Silti menokenkä alkoi vipattaa. Kaarsimme automme vielä joen takana olevalle alueelle, jossa oli omat parkkipaikat ja snorklauskeskus. Sukeltelut jäivät tällä kertaa väliin.

Geysir – Islannin tunnetuin nähtävyys?

Ajelimme läpi kauniiden maisemien alueelle, jossa ovat Islannin ehkä kuuluisimmat nähtävyydet, geysirit.

Tämä aikoinaan aktiivisen säännöllisesti purkautunut kuuma suihkulähde on niin merkittävä, että sana “geysir” on otettu kansainväliseksi käsitteeksi kuvaamaan maaperästä purkautuvia kuumia suihkuja. Nykyisin tuo päälähde on väsynyt näyttäytymään ja luovuttanut paikkansa suosiolla vieressä sijaitsevalle lähteelle, joka purkautuu muutaman minuutin välein tuottaen turisteille huvia ja nähtävää.

Lupiinit ovat valloittaneet tätäkin aluetta.

Gullfossin putoukset – parasta A-ryhmää…

Jatkoimme jälleen matkaa kohti itää ja saaren keskiosaa. Tavoitteenamme oli vielä käydä katsomassa Gullfossin putoukset, kolmas must-paikka Golden Circle -reitillä.

Jo kaukaa saattoi päätellä, että nyt on tulossa jotain ainutlaatuista.

Meihin teki lähtemättömän vaikutuksen se valtava voima ja pauhu, jolla vesi virtasi alas jäätiköiltä. Se pauhu vei hiljaiseksi ja toisaalta turha siellä oli juuri jutella. Luonto puhui puolestamme…

Tuota putouskohdetta EI SAA JÄTTÄÄ VÄLIIN!

Secret Lagoon

Kävimme matkan varrella katsomassa yhden kuuman lähteen uintipaikan Secret Lagoonin.

Olimme varautuneet siihen, että sinne voisi piipahtaa uimaan, mutta päästyämme paikalle ajatukset muuttuivat. Epämiellyttävä haju ja pulikointi kymmenien ihmisten kanssa pienehkössä altaassa ei natsannut tällä kertaa. Hinta tuosta huvista olisi ollut noin 30 euroa.

Oli kiva nähdä millaisessa ympäristössä nämä maailmankuulut uintipaikat sijaitsevat. Kuumia lähteitä oli ympärillä useita.

Ei tullut mieleenkään kokeilla, pitävätkö varoituskyltit paikkansa. Siinä olisi saattanut polttaa näppinsä 🙂

Otimme muutaman kuvan ja lähdimme etsimään hotelliamme. Jatkoimme sitten matkaa kohti majapaikkaamme, joka sijaitsi Hellassa, noin 100 km päässä. Olimme varanneet majoituksen hotelli Kanslarinista 120 eurolla aamiaisineen. Se oli halpa hinta islantilaisittain, mutta ei ollut hotellikaan mikään ihmeellinen. Huoneessa oli lavuaari, mutta suihku & wc sijaitsi käytävällä. Aamiainen oli riittävän hyvä, joten voimme suositella tuolla hinnalla. Kävimme illalla vielä syömässä pizzan hotellin ravintolassa. Yhteinen pizza ja kannu maksutonta, hyvää jäävettä maksoi reilun 20 eu. Aamulla menisimme aikaisin aamiaiselle, sillä edessä olisi koko päivän kestävä ajomatka, yli 600 km.

Seuraava osa trilogiasta ilmestyy löytyy alla olevasta linkistä. Siitä selviää, miksi Islannin etelärannikko kuuluu jokaisen saarella kävijät must-paikkoihin.

Islanti-trilogian 2. osa: Etelärannikko lumoaa kauneudellaan

Ja kolmas osa löytyy tästä alta:

Islanti-trilogian 3. osa: pohjoisrannikkoa ihailemassa

 

 

 

 

 

 

 

 

42 total views, 1 views today

Comments

  1. Katariina says:

    Nyt on tuttuja maisemia kerrakseen, ja useampi melkein identtinen kuvakin 🙂 Kirjoitin itse postauksen Golden Circle-kierroksesta blogiini ihan muutama päivä sitten (http://www.maisemajahdissa.fi/2017/07/21/mainettaan-parempi-golden-circle-islannissa/). Olin Islannissa työmatkalla toukokuun lopussa, enkä ehtinyt saarta paremmin kiertä, mutta Golden Circle-valmisretken sain ympättyä aikatauluun. Olin Golden Circlestä positiivisesti yllättynyt, sillä olin lukenut siitä etukäteen aika ikäviäkin kommentteja. Etenkin vesiputoukset tekivät vaikutuksen. Mielenkiinnolla jään odottamaan muita postauksinne Islannista!

    1. leppilampi says:

      Oli mielenkiintoista lukea matkakertomuksesi hyvine kuvineen. On hienoa tämä bloggaajien yhteys. Saa paljon uusia virikkeitä ja vinkkejä. Toisaalta on jännä nähdä kuinka eri/samalla tavalla lähestymme asioita ja kohteita. Sanovat sitä rikkaudeksi.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *