Hilton Tallinn Park – miellyttävä kokemus!

Tämänkertaisen matkamme pääsyy oli tutustua uudehkoon Hilton Tallinn Park -hotelliin ja käydä syömässä tyttäriemme hehkuttamassa Noa-ravintolassa. Löysin Hotels.comin kautta huoneen aamiaisineen 140 eurolla ja se vaikutti sopivalta uhraukselta, sillä olin seurannut hintoja jonkin aikaa. Kun Viking-line lähetti vielä houkuttelevan syntymäpäiväviestin, sain sitä kautta meille risteilyn Tallinnaan 2 eurolla/himomatkaaja. Se oli halvin menomatka koskaan, joten toinen suunta kannatti jättää käyttämättä 😅. Tämä 1. osa matkakertomuksestamme keskittyy esittelemään Hilton-hotellia.

Tallinnassa kevät herää  aikaisemmin kuin meillä, joten kesäkin on hyvä aloittaa sieltä. Saimme onneksi kotonakin ensimmäisen hellepäivän jo perjantaina 19.5. Tämä on kolmas peräkkäinen vuosi, kun käymme juhlistamassa syntymäpäivääni Suomenlahden toisella puolella. Edelliset kertomukset löytyvät näistä linkeistä:

Tallinna kevät 2015

Tallinna kevät 2016

Rettelöitsijä laittoi matkasuunnitelmamme uusiksi!

Lähdimme aamulla klo 9 jälkeen junalla Helsinkiin noustaksemme klo 11.30 lähtevään Viking-Expressiin. Aikaa satamaan siirtymiseen olisi rautatieasemalta 1 h 10 min. Istuimme tyytyväisinä junassa, jolla oli poikkeuksellisesti aikaa odotella Mäntsälässä 5 min, ettei se lähtisi liian ajoissa. Olimme melkein Keravalla, kun juna pysähtyi. Kuljettaja ilmoitti, että odotamme hetken, jotta edessä oleva juna lähtee liikenteeseen. Odotus venyi ja 15 min. kuluttua saimme kuulla, että edessä olevassa junassa on joku häirikkö, jonka johdosta se odottaa poliisin tuloa. Odotus jatkui lopulta niin kauan, että olimme Helsingissä vasta klo 11.  Se tarkoitti sitä, että halpamatka jäi käyttämättä ja uuden matkan hankkiminen oli edessä. Selvitimme, että Tallink Star lähtisi parin tunnin kuluttua. Meillä oli nyt paljon aikaa, joten kävelimme Länsisatamaan. Liput maksoivat peräti 82 euroa syystä, että nykyään ihmisen palvelemisesta veloitetaan, tällä kertaa 8 euron lisämaksu. Netistä olisi saanut hieman halvemmalla, mutta homma pitäisi hoitaa riittävän ajoissa. No, nyt toivomme lepää vakuutuksessa. Oletamme, että se korvaa lisäkulut. VR:ltä tuskin kannattaa edes kysyä sellaista, sillä heillä tuo korvausraja on 60 minuutin myöhästymisessä? (Jos jollain lukijalla on kokemusta VR:n toimintapolitiikasta tällaisissa tapauksissa, kirjoita kommentti perään, että opin uutta.)

Positiivista asiassa oli, että näimme uuden Länsiterminaalirakennuksen. On se modernin näköinen. Edistystä sekin, että siirtymä laivaan on nyt erittäin lyhyt. Tosin matka keskustasta pidentyi vajaan kilometrin.

Saavuimme Tallinnaan klo 15.30. Kävelimme kauniissa kevätsäässä 20 min päässä sijaitsevaan Hilton Tallinn Park -hotelliin, josta olimme nähneet upeita kuvia.

Huikean hyvää palvelua Hiltonissa heti alusta lähtien!

Meikäläinen on sen verran avosuinen, että kerroin meidän tulevan ennakoimaan tulevaa syntymäpäivääni jälleen kerran Viroon. Ystävällinen vastaanottovirkailija Maire äkkäsi heti tarjota huonetason korotusta 10 eurolla. Kun hän vakuutteli homman kannattavan, otimme tarjouksen vastaan. Se oli tarjous, joka kannatti! Meidät kohtasi huikaiseva näky hotellin 7:nnessä kerroksessa. Kuvat puhukoon puolestaan:

 

Maire oli sen verran pelinainen, että 15 min kuluttua huoneemme oveen koputettiin. Tarjoilija toi meille pullon valkoviiniä, suklaata, mansikoita ja erinomaista hilloa. Ero hyvän ja paremman välillä on siinä, että paremmassa löytyy tilannetajua! Ei voi paremmin jatkaa harmittavasti käynnistynyttä päivää kuin maistelemalla hyvää viiniä hyvässä seurassa kera mansikoiden ja katselemalla tuota todella kaunista maisemaa. Ei haitannut yhtään, että ikkuna oli koko seinän kokoinen 😜. 

Hilton on täynnä muotoilun helmiä

Olemme kalustaneet kotimme suomalaisilla klassikoilla ja tykkäämme kauniista pohjoismaisesta muotoilusta. Etenkin Suomi ja Tanska tuottavat jatkuvasti uutta nautittavaa. Hilton-hotellin sisustus on Vertti Kivi & co:n suunnittelema. Olin tehnyt tuon havainnon edellisellä Tallinnan reissullani tammikuussa. Silloin olin blogistina Megastarin neitsymatkalla, josta löytyy kertomus vieressä aukeavan linkin takaa. Kirjoittaessani tuota matkakertomusta törmäsin juttuun, josta kävi ilmi, että sama toimisto on sisustanut myös uuden Hiltonin. Pakkohan sitä oli päästä katsomaan.

Jos edellä esitelty Hiltonin huone teki kauniilla, yksityiskohtia myöten mietityllä sisustuksellaan meihin vaikutus, samaa voi sanoa myös hotellin julkisista tiloista. Vertti Kivi & Co omaavat sellaista suunnittelusilmää, joka viehättää meikäläisiä.

Executive lounge jäi seuraavaan kertaan

Olimme maaliskuun Budapest-matkallamme yöpyneet myös Hiltonissa, mutta emme tätä varatessamme muistaneet, että aamiaisen sijaan kannattaisi ottaa 60 euron paketti Executive Loungesta. Siihen kuuluu aamiaisen lisäksi loungen käyttö koko päivän. Sieltä saa kahvia ja virvokkeita milloin tahansa. Illalla on “baari auki” eli tarjolla muitakin juomia (mm. viiniä & olutta) ja jotain pikkupurtavaa. Ainakin New Yorkissa tarjoilu oli “riittävän” hyvä 🙂 

Harmittavasti tuo loungepuoli jäi seuraavaan kertaan. Siellä olisi saattanut viihtyä.

Teimme myös pienen kierroksen ravintolan yhteydessä olevalle kattoterassille, jonne on pääsy myös hotellin kylpylästä.

Katselimme viinin juonnin lomassa Suomi-Venäjä -jääkiekko-ottelua. Se alkoi sen verran masentavasti, että jätimme kolmannen erän väliin ehtiäksemme illalliselle Noa-ravintolaan. Siitä ruokailukokemuksesta ja muusta Tallinnasta hieman toisessa matkakertomuksessa, joka ilmestyy tänne sivustolle muutaman päivän sisällä.

Aamiaisella mitataan hotellin todellinen taso

Olimme maksaneet 20-30 euroa lisää saadaksemme kunnon aamiaisen. Tälläkin kertaa se kannatti. Kyllä se vaan on niin, että kun saa hyvän aamiaisen, sillä pärjää iltaan saakka heittämällä. Niin kävi nytkin.

Aamiaissalin sisustus on viehättävän kaunis. Sisustussuunnittelijat herkuttelevat mm. lampuilla aivan kuten Megastarissakin.

Tarjonta oli riittävän monipuolinen. Ainoastaan kuohuviini puuttui täältäkin Hiltonista. Tuo arjen luksus oli myös täällä korvattu aidolla appelsiinimehulla. Erittäin hyvä, ellei täydellinen, juttu sekin 🙂

Hauskat yksityiskohdat tekevät kaikesta viimeistellyn tuntuista.

Kyllä aamiainen on päivän tärkein ateria, ainakin meille eläkeläismatkailijoille. Nytkin vierähti 1,5 tuntia rettekästi nauttien.

Menimme aamiaisen jälkeen nauttimaan vielä kauniista huoneestamme. Olimme saaneet pyytämättä parin tunnin pidennyksen eli huoneen luovutus oli vasta klo 14. Hyödynsimme sen loppuun saakka ja lähdimme sitten viettämään aikaa vanhassa kaupungissa. Laiva lähtisi vasta klo 18.45, joten aikaa oli. Jätimme laukut hotellin säilytykseen ja lähdimme kierrokselle. Mitä silloin koimme, selviää matkakertomuksemme toisesta osasta, joka tulee lähipäivinä.

 

 

Comments

  1. […] pikapyrähdyksemme pääkohteet Hilton Tallinn Park ja Noa oli testattu, meille jäi vielä sopivasti aikaa kierrellä Toompean mäellä vanhassa […]

  2. Sari says:

    Kiva lukea jonkun muunkin kehuja Hiltonista. Me pidimme myös kovin. Lounge ja Spa jäi meiltä myös väliin.

    1. leppilampi says:

      Ei ole vaikea kehua tuota paikkaa. Tavoite on, että käymme siellä vielä uudelleen tänä kesänä (jos se kesä sieltä tulee?).

  3. Katariina says:

    Hauskoja tuttuja paikkoja! Varsin samanlaiset kokemukset minullakin tästä hotellista huhtikuisen visiitin perusteella. Pienen pätkän olenkin kirjoittanut omista kokemuksistani blogiini (http://www.maisemajahdissa.fi/2017/05/01/tavallista-fiinimmin-tallinnassa/), jos tykkäätte käydä lukemassa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *