Gran Canariaa autoillen osa 3: vuoristo ja upea Rogue Nublo

Tämän matkakertomuksemme pääkohde oli upea Rogue Nublon vuoristoalue. Lähdimme kohti vuoristoa lyhintä reittiä eli Arguineguinista tietä numero GC-505 osin siksi, että jo kaupungin keskustassa osoitettiin nähtävyys nimeltä Soria. Jotenkin tuli mielikuva, että on varmaan nimensä veroinen. Karttaan piirretyt järvet houkuttelivat turistia tuhansien järvien maasta katsomaan noita ihmeitä.

Tie Soriaan oli pienehkö paikallistie, jota pitkin matka sujui melko ripeästi. Mitään mullistavia nähtävyyksiä se ei tarjonnut. Tie Sorian kylään poikkesi noin 2 km sivuun pääväylästämme, mutta halusimme nähdä mitä tuleman pitää. Pakko sanoa, ettei mitään! Varmaankin siellä oleva pato saattaa olla kivan näköinen silloin, kun vettä on paljon. Nyt ei ollut.

Lievää pettymystä paikkaamaan päätimme ostaa kylän ainoasta havaitsemastamme kaupasta paikallista leipää, kuten kyltti mainosti sen pihalla. Yhteistä kieltä isännän kanssa ei ollut, mutta eihän leivän ostaminen vaadi kuin elekieltä ja vähän rahaa. Otimme muutaman paikallisen appelsiinin mukaan pahan päivän varalle.

Ostosten jälkeen päätimme kannattaa vielä kylän ainoaa ravintolaa, josta ostimme tietysti cappuccinoa ja virvokkeen. Matka jatkukoon.

Kylteistä saattoi päätellä, että Soria toimii vaellusreittien lähtö-/välietappina. Bussilla kylään ja menoksi! Noudatimme samaa kaavaa, mutta autolla. Edessämme oli matkamme mutkaisin ja kapein tieosuus, jota onneksi ei kestänyt kuin noin 8 km. Voi vain ihmetellä, miten sama tie voi jatkua niin erilaisena. Pääasia oli, että tuo yhden auton levyinen pätkä oli päällystetty eikä vastaantulijoita ollut monia. Pyöräilijöitä kyllä riitti sielläkin, kuten koko päivämatkallamme. Hurjaa porukkaa, jolle nousisi hattu, jos olisi ollut.

Kuten kaikilla Kanarian saarilla, myös Gran Canarialla riittää korkeita paikkoja ja kauniita näkymiä, joita ainakaan peruskamerat eivät osaa vangita. Yllä kuitenkin jotain sinne päin.

Tämän vuoristoajelumme pääkohde oli Tejedan kylän lähettyvillä sijaitseva saaren toiseksi (?) korkein huippu Rogue Nublo, jota asukkaat pitivät vuosisatoja sitten pyhänä paikkana sen erikoisen muodon vuoksi. Selitä nyt siinä miten yli 60 m korkuinen kalliomuodostuma syntyy…

ROGUE NUBLO – must-paikka Gran Canarialla

Hotellihuoneessamme oli uutukainen kirja, jossa esiteltiin Gran Canarian parhaita paloja. Yksi niistä oli Rogue Nublo, jossa emme ole aiemmilla saarivieraillullamme jostain syystä käyneet. Nyt kävimme!

Tästä kuvasta saa jonniinmoiden käsityksen siitä, mitä noin 4 km vaellus pitää sisällään. Lämpimällä säällä tuollaisetkin korkeuserot ottavat miehestä mittaa. Kannattaa varata mukaan juotavaa ja pientä purtavaa, sillä matka ei suju ihan hetkessä. Ja mikä parempi palkinto päämäärässä kuin vesihuikat 🙂

Opasteita oli omiksi tarpeiksi, joten eikun menoksi.

Polun alkupäässä oli hauska aurinkokello!

Heti alussa aukesi hieno näkymä alas laaksoon. Matkalle lähtöön loi hienon tunnelman upea kitaristi, jonka soitto kuului vielä melko ylhäälläkin. Hieno hetki!

Valkoiset kyyhkyt ovat rauhan merkkejä.

Rakkaan vaimoni määrätietoinen eteneminen jäi kuvana ikuisesti mieleeni. Sitkeä pohojalaanen!

Tuolla se näkyy… Jaksaa jaksaa!

Muovikassi-Marjatta oli vauhdissa helteestä piittaamatta.

Tästä saa vain pienen aavistuksen siitä miltä 64 m korkuinen kivilohkare näytti sen juurelta. Ei ihme, että saarelaiset tekivät tuonne pyhiinvaelluksia jo satoja vuosia sitten:

“For the indigenous people of Gran Canaria, the Roque was a holy monument and a pilar of heaven. It served them as a ritual place to sacrifice to the sun-god.”

Jäätee, Sorian kylän leipä ja appelsiinit maistuivat vähintäänkin gourmet-aterialta 2 km nousun jälkeen.

Hassuja onkaloita on jääkausi saanut aikaan.

Minäkin olin siellä!

Niin kaunis on maa!

Kassi meni laukkuun. Tuossa vaiheessa tuli mieleemme, että Marjatta tarvitsee ne uudet vaelluskengät viime kesänä rikkoontuneiden tilalle. Syksyllä XXL:stä ne sitten löytyivät, joten uudet vaellukset tulkoon!

Tämä huippukitarista oli edelleen soittelemassa, kun palasimme. Hän halusi soittaa serenadin vaimolleni ja sehän kelpasi. Mahtava muisto vaellukselta tuo kaveri. Lihotimme hieman hänen matkakassaansa… Kiitos elämyksestä! Pieni videon pätkä mestarin soitannasta löytyy toisaalta blogisivuillani.

Posetiivin vääntäjä paluumatkan näköalapaikalla oli lähinnä häiritsevä tekijä, joten se näköalapaikka oli äkkiä kärsitty.

Palasimme GC-60-tietä takaisin. Tie on paljon parempi eikä se häviä maisemissakaan. Sorian vuoksi ei kannata käyttää lyhyempää reittiä.

Tämän matkamme muuta kertomukset löytyvät täältä:

Gran Canariaa autoillen osa 1- itärannikon helmiä

Gran Canariaa autoillen osa 2: pohjoisrannikko

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *